Logo Mattomaisteri

Pesee matot, kalusteet ja patjat
paikan päällä kotona ja yrityksissä

Mattojen ja sohvan pesu on nyt helppoa – tilaa Mattomaisterin pesupalvelu kotiisi

Mattomaisteri saapuu paikan päälle ja pesee mattosi ja kalusteesi niiden omilla paikoillaan. Ja siinä ne saavat myös kuivua! Ja kaiken lisäksi pesutulos on erinomainen – tämän ovat huomanneet myös asiakkaamme. 

Mattomaisterin pesupalvelun työkustannukset voit vähentää verotuksessasi kotitalousvähennyksenä (60 % / 2024). Senioreille palvelu on arvonlisäveroton sosiaalipalvelu (ALV 0%), koska Mattomaisteri on yksityinen sosiaalipalvelutuottaja koko Pirkanmaan hyvinvointialueella.

Mattomaisterin liikkuva pesula palvelee asiakkaitaan Tampereen talousalueen lisäksi myös laajasti ympäri Pirkanmaan.
Isompia työtilauksia hoidetaan myös muualla Suomessa.

Mattomaisterin kaluste- ja mattopesu säästää myös ympäristöä

Pesuaineet ovat biologisesti hajoavia eikä tekstiileihin jää pesuainejäämiä.
Pesuaineista ei jää tuoksua, kun tekstiili on kokonaan kuivunut. Kosteassakin tekstiilissä tuoksu on hyvin mieto.
Pesussa vettä kuluu vähän.
Tekstiilien kuivaamiseen ei tarvita energiaa kuten perinteisissä pesuloissa.
Pesun ansiosta mattojen, kalusteiden ja patjojen käyttöikä pidentyy.

Sohvan pesu helposti pesurilla

Seniori, oletko oikeutettu ALV 0% -palveluun?

Mattomaisteri Ky on  yksityinen sosiaalipalvelutuottaja koko Pirkanmaan hyvinvointialueella.

Mattomaisterin pesupalvelu tukee kotona-asumista silloinkin, kun asiakas on alentuneen toimintakyvyn (esim. sairaus, vamma tai korkea ikä) vuoksi kykenemätön itse huolehtimaan mattojen, kalusteiden ja patjojen puhtaudesta. Tämä edellyttää, että asiakkaan kanssa tehdään palvelusuunnitelma ja -sopimus kirjallisesti. Siinä sovitaan ennakolta tarkasti mm. palvelun kustannukset.  Kustannukset ovat em. asiakasryhmille arvonlisäverottomia eli ALV 0%. Pesupalvelusta koituneet työkustannukset voit edelleen vähentää verotuksessasi kotitalousvähennyksenä (60 % / 2024).

Asiasta voit kysyä tarkemmin Mattomaisterilta.

Kotitori logo

Mattomaisterilta usein kysytyt kysymykset

Mikäli sohvasi runko on edelleen tukeva, tyynyjen kankaat ehjät ja istuintyynyt napakat (eivät kuopalla), niin kyllä semmoinen sohva kannattaa pestä/pesettää. Likaisen sohvan saaminen putipuhtaaksi riippuu tietty lian iästä ja laadusta sekä myös tekstiililaadusta. Jos istuintyynyn vetoketju on rikkoutunut, niin sen korjauttaminen ei ole ongelma. Mattomaisteri voi toimittaa tarvittaessa tällaiset tyynyt puhtaina korjattavaksi yhteistyökumppaneilleen. Vanhan sohvan pesettäminen (ja samalla uuden jättäminen kauppaan) on ekoteko!

Vetoketju sohvan tyynyissä ei ole välttämättä tae sitä, että päälliset voi pestä koneessa. Usein vetoketju on verhoilijan ainoa mahdollisuus sulkea päällinen, kun se on laitettu pehmusteen päälle. Pesussa päälliset saattavat kutistua niin paljon, etteivät ne enää mahdukaan tyynyjen päälle. Vetoketjun rikkoutuminen voi olla myös riskinä, kun tyynynpäällistä pukee kutistuneena takaisin.

Matot pestään tasopesuna lattialla. Koneen pohjassa olevat suuttimet sumuttavat pesuaineliuoksen, edestakaisin liikkuva harjas pesee ja lopuksi tehokas imu imee lian ja veden koneen säiliöön. Se vesi, mitä pesun aikana roiskuu maton reunoille, niin pyyhitään pois. Matto jää kosteaksi, mutta ei vesimäräksi. Nukka- ja käytävämatot saavatkin jäädä omille paikoilleen kuivumaan, sillä kosteus ei mene maton läpi. Sen sijaan kaksipuolisesti käytettävät paperinaru- ja puuvillamatot vetävät itseensä sen verran paljon kosteutta, että niitä ei voi jättää lattialle kuivumaan, vaan ne tulisi voida nostaa johonkin ilmavasti kuivumaan. Vesimärkiä nekään eivät toki ole.

Oikeastaan ei muutoin kuin imuroida pestävät matot ja kalusteet. Mattomaisteri suojaa lattian roiskeilta sekä siirtää kalusteita ja mattoja tarvittaessa.

Mattomaisteri Ky on yksityinen sosiaalipalvelutuottaja Tampereella, Orivedellä, Pirkkalassa ja Kangasalla (mahdollisesti alue laajenee). Sen mahdollistaa pesupalveluiden tuottamisen arvonlisäverottomasti asiakkaille, joilla on terveyden, korkean iän tai vamman vuoksi alentunut toimintakyky. Mattomaisteri Ky tekee asiakkaan kanssa kirjallisen palvelusuunnitelman ja -sopimuksen.

Olipa kyseessä sohva, patja tai matto, siivoa kiinteät ”yllätyssotkut” pois mahdollisimman nopeasti ja pyyhi kangas kostealla rätillä. Ripottele likaantuneeseen kohtaan ruokasoodaa hajunpoistajaksi. Ja sitten vain soitat/viestität Mattomaisterille, niin pyrimme hoitamaan kalusteen tai maton puhdistuksen mahdollisimman pian. Pesemme perusteellisesti likaantuneet alueet (ellei sovita samalla koko kalusteen/maton pesusta) ja käytämme tehokasta hajunpoistoainetta, jolla kankaaseen ja patjaan syvemmälle imeytyneet hajut saadaan pois. Monesti on syytä pestä vähintään esim. koko sohvatyyny, ettei siihen kuivu puhdistusrajoja.

Vaaleat kuosit kannattaa suojata, sillä niissä likaantuminen ja värjääntyminen näkyy nopeammin. Erityisesti suoja-aineesta on apua istuinosissa ja käsinojissa. Samoin tekstiiliverhoiltujen ruokatuolien kuosit kannattaa väristä riippumatta suojata, sillä käsittely parantaa jatkossa niiden puhdistuvuutta.

Kotitalousvähennys tarkoittaa helpotusta veroihin. Kotitalousvähennystä saat, kun ostat kotiisi tai mökillesi esim. siivousta, hoivapalvelua tai asunnon korjaustyötä yritykseltä, joka kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Kotitalousvähennystä saat 60 % esim. Mattomaisterin pesupalvelujen työn osuudesta. Kotitalousvähennystä saa vuodessa enintään 3 500 euroa/hlö. Omavastuu on 100 euroa/hlö.

Muistathan myös varmistaa YTJ:n yritysrekisteristä, että yritys kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Pelkkä Y-tunnus ei vielä ole siitä mikään tae, että yrityksen laskuttamat työkulut kelpaavat kotitalousvähennyksiin.

Asiakaskokemuksia

Matto on väreiltään kirkastunut kummasti. On aivan kuin uusi. Samoin on kalusteiden laita. Teit hyvää työtä. Olen erittäin tyytyväinen.
Riitta Kokko
Suuri määrä patjoja, tuoleja ja mattoja tuli puhtaiksi ja työnjälki oli hyvää. Mattomaisterin kanssa asiointi sujui helposti. Yrityksen palveluita voi vilpittömästi suositella.
Lotta Koivukangas, Heinäkallion leirikoti
Auton penkkien rasvatahrat, kahviläiskät ja koiran oksennuksen jäljet poistuivat ammattilaisen käsissä hetkessä. Auto on nyt kuin uusi ja mikä parasta: pesu poisti tunkkaisen hajun. Samalla Mattomaisteri uudisti olkkarimme karvalankamaton ja maikkarin valkoisen maton, joka nyt näyttääkin valkoiselta. Suosittelen lämpimästi. Helppoa meikäläiselle, joka en jaksa enää kiikuttaa mattoja pesulaan.
Leena
Oli kiva, kun Mattomaisterin nettisivuilta löytyi helposti perustiedot. Se oli yksi keskeinen syy siihen, miksi pyysimme tarjouspyynnön juuri Mattomaisterilta: ei tarvinnut ensin kysellä itse palvelusta, käytettävistä aineista, jne., vaan tieto tarjottiin valmiiksi ja se oli realistista. Kaikenkaikkiaan olimme tosi tyytyväisiä, ja jatkossa ehkä sohvan pesu tapahtuu vähän tiheämmin kuin 10 vuoden välein, nyt kun on hyvä paikka tiedossa.
Taija
Tapaamisesi oli erittäin positiivinen kokemus, ja olen erittäin tyytyväinen työsi tulokseen. Kerroin jo siitä sukulaisillenikin. Kiitoksin.
Helvi
On se mukavaa, kun sohvalle uskaltaa taas heittäytyä ilman suojahaalaria… 😊
Pasi
Suuret kiitokset Mattomaisterille. Helpottaa, kun ei tarvitse pesulaan kuljettaa ja odottaa kahta viikkoa.
Sari
Olemme todella tyytyväisiä työn jälkeen! Tuoleihin (150 kpl) saatiin takaisin niiden oikea väri. Mattomaisteria voimme todella suositella.
Harri Toivola ja Lempäälän Nuorisoseura ry:n johtokunta
10 vuotta vanhassa sohvassa oli likaa ja värjäymää, ja se näytti todella nuhruiselta. En voinut kuvitellakaan, että sohvasta tulisi kuin uusi: tahrat olivat pois ja kangas hohti puhtaana Mattomaisterin pesun jälkeen. Lisäksi pesetin nukkamatot ja pyysin laittamaan likaahylkivän suojauksen mattojen pintaan. Matot tulivat myös puhtaiksi. Ja mikä helppous kun pesijä tuli kotiin! Suosittelen ehdottomasti Mattomaisterin palvelua ja tulen itse käyttämään sitä jatkossakin.
Marita
Muutaman vuoden ikäisestä karvalankamatosta, jota koiramme käyttää ahkerasti servettinään, irtosi Mattomaisterin pesussa syvän harmaa vesi. Kemikaaliyliherkkänä suhtauduin epäilevästi paikan päällä tapahtuvaan pesuun, mutta matto tuoksuikin hyvin vienosti ja luonnollisesti, eikä sitä tarvinnut ulkoistaa tuulettumaan. Noin neljä tuntia pesusta karvalankamatto oli rutikuiva, pöyheä ja kirkastunut, aivan kuin uusi. Pesu ei vaikuttanut liioin koiramme tapoihin, joten jatkossakin tilaamme Mattomaisterin paikalle tekemään ”servettipesun”.
Anne Lappalainen
Kiitokset Mattomaisterille laadukkaasta työstä. Asiointi oli joustavaa ja miellyttävää. Sohvat ja matot puhdistuivat ripeästi.
Hannele
Beige tekstiiliverhoiltu sohvamme on kuin uusi, kiitos Mattomaisterin. Oiva palvelu!
Päivi

Pyydä Mattomaisterilta heti tarjous sinun pesukohteellesi!